Eilen lähdin aamulla kaupunkiiin hoitaan vähän asioita kelan kanssa. Kela= paskaa, joten joudunpa menemään vielä varmaan sata kertaa sinne. Tästä lähin sitten hallille vähän rullaileen. Tuntu ettei mikään olis taaas sujunu kun ei meinannu pysyä edes laudan päällä enää. Hauskaa oli silti zombien kanssa siellä rullailla. Jossain vaiheessa jani ja nippe tuli sit hakeen mua ja lähettiiin apsille. Saatiin taas hyvä idea lähteä lahteen senssiin selvinpäin. Kävin nopsaa pudottamassa yhden kassin saijan postilaatikkoon ja sit lähettiiin lahteen. Lahessa seuraan liitty myös kivinen ja mentiin senssiin kuunteleen karaokea. Karaoke puoli oli sen verta hirveä ettei siellä palioo viihtyny. Uskallettiin jopa mennä välillä pyörähtelemään tanssilattialle janin kanssa. Entiä ei ollu silleen hirveeesti fiilistä selvinpäin siellä jorata.
Tänään lähettiiin kaupunkiiin ja haettiiin saija kyytiin. Mentiin apsille kattomaan kun jani mutustaa lehtipihviä. Istuskeltiin abc defg:llä jonkin aikaa ja taisteltiin ronin kanssa puhelimessa kun olis pitäny kaliaa muka ostaa. Onneks saija puhu mun puolesta orava äänellä ronille, josta roni tais suuttua. Lähettiin ajeleeen kaupunkiin hetkeks, kunnes saija FEIDASI meijät :/. Jäätiin sitten janin kanssa kaksin ja mentiin takas apsille istuun samin ja even kanssa. Myöhemmin vein ronille sitten kaliaa ja otettiin se hetkeks meijän kyytiin kunnes ei enää jaksettu kuunnella sitä ja vietiin se pois ja lähettiin itekkin kotio.
AAAAH SULAN NÄIHIN VANHOIHIN MESEKESKUSTELUIHIN! <3 :D:Dd voe näitä aikoja.
Enno sanoo:
mun niemmi on enno pekka
Enno sanoo:
kuikans sun niemi on?
saiku sanoo:
aaaaa ooookei =D
ich bin saija :D
Enno sanoo:
schöner name :)
Enno sanoo:
wo wohnst du?
saiku sanoo:
ich wohne im finnland :D
Enno sanoo:
und wo da ?
Henksu sanoo:
saleee käytät google translatoriiiii :D
saiku sanoo:
no eiku ei väsytä :D HENKKA oon lukenu 5 vuotta saksaa :D
im hämeenlinna
:D
Enno sanoo:
was für musik hörst du ?
saiku sanoo:
ich höre rock musik :D und du ?
no joo mä en edes tiedä enään mitä selitän
Henksu sanoo:
no voitte te suomeeki puhua
saiku sanoo:
voidaanko :D
Henksu sanoo:
pekalla on erinomainen suomenkielen taito
Enno sanoo:
voi vittsie hittsie
Henksu sanoo:
:DDDD
Enno sanoo:
mun soumea on pelle nien hyvää kuiinka sun saksa ;)
saiku sanoo:
: DDDD
Enno sanoo:
lol
kuinkka sin tukka on ?
sun*
saiku sanoo:
täh
:DD
Enno sanoo:
jaa mika värri ?
saiku sanoo:
jaa sanonko suomeks vai saksaks :D
Henksu sanoo:
sano suomeks vaa
saiku sanoo:
vaaleet
:D
hyvä en olis osannukkaa saksaks
:D
Enno sanoo:
was machst du in deiner freizeit?
saiku sanoo:
henkka, tarkottaaks toi että mitä teen mun vapaa-ajalla? =D
Enno sanoo:
juu 100 pisteata
saiku sanoo:
ich spiele fussball und ich bin mit meine freunde
Enno sanoo:
miks pellat jaklkapploo
:D
Enno sanoo:
jos hallut ma tuun soumen ?
saiku sanoo:
juu tänne näin vaan :D
Enno sanoo:
jo nähdään sitten :D
miks sa ot viella herella?
saiku sanoo:
ei väsytä.
henkka eihän toi oikeesti tuu suomeen? =D
Henksu sanoo:
ei, älä pelkäää =D=DD
Enno sanoo:
höh :D
joo nyt ma tuun :D
Enno sanoo:
nähdään kessala
Enno sanoo:
kupioa
kupioa
Henksu sanoo:
kuopio
saiku sanoo:
:DD
saiku sanoo:
voinks mä lisätä sen facebookkii? =D
Henksu sanoo:
juu :D
Enno sanoo:
miks kysst henri :D
miks ei minua :D
saiku sanoo:
pitää kysyy henriltä lupa
:D
näitä olis vaikka kuinka palion mutta en raaaski laittaa kaikkea =)
lauantai 12. helmikuuta 2011
tiistai 8. helmikuuta 2011
I've found a reason for me to change who I used to be
Aina iltasin tai oikeestaan öisin käyn lenkillä joko juoksemassa tai ihan vaan kävelyllä tuolla rengon hiljaisuudessa. Parasta vetää kuulokkeet korviin ja kuunnella musiikkia samalla kun kattelee rengon lumisia maisemia ja koko kylä nukkuu. Siellä saa rauhassa mietittyä asioita mikä on ihan hyvä koska kotona en siihen pysty. Ja toi kesä sais jo tulla! En jaksa tota lunta enään >:(.. Olis niin hienoa makoilla nyttenkin hirveessä helteessä minin nurmikolla ja välillä käydä rullaamassa.
Tätä biisiä aina kuuntelen kun kuljeskelen tuolla
Tätä biisiä aina kuuntelen kun kuljeskelen tuolla
perjantai 4. helmikuuta 2011
pidetään hauskaa soiden taustalla
Perjantaina lähettiin kaupunkiin janin ja nikon kanssa. Käytii sittarissa ostoksilla, josta lähettiii mäkkärii mättää. Perus uikille syömää ja kuuntelee musaa. Tästä sitten haettiin saija kyytiin ja ajeltiin ympäriämpäri kaupunkia kunnes joskus 11 maissa mentiin Torpalle jassun synttärikemuihin! Sielä sitten istuskeltiin nurkassa kunnes bilekeiju puri ja uskalsi mennä valtaamaan janin kanssa tanssilattiaa. Saijakin uskaltautui jossain vaiheessa lähteä tanssahtelemaan ja siellä sitten oltiinkin aika palion. Tuli tanssittua taas kaikki maailiman tanssilajit läpi, oli kikapooo, robotanssia, ostoskärry ajelua ja vaikka mitä =D! siellä oli myös joku cooolnigga jonka kanssa lyötii vaa nyrkkejä yhteeee, RESPECT! Jossain vaiheessa siellä järjestettiin joku juomakilpailu missä piti juoda "blowjob" shotti. Saijakin osallistu siihen pienen painostukseni alla, mutta lähti karkuun ennenku kisa alko! No juuli sitten meni ja voitti tän kisan, gratz! Hieman ahdisti kun joku -95 tyttö ahdisteli mua siellä ja yritti selvästikkin iskeä :---(. Ja kaiken kruunas kun "saku sammakko" ilmesty paikalle :DSSSS kävin vähän pyörähtelemässä senkin suunnassa jos olis vaikka syttynyt, mutta eih :/ Kahteen asti sitten bailattiin rajusti, kunnes bileet oli ohi ja lähettiin kaikki kotiooo!
Tapahtuhan siellä kaikkee muutakin mutta tässä varmaaan tärkeimmät. Ja oli kylllä mahtavaa olla pitkästä aikaa jossain tommosessa paikassa vaikkei mitkään hurjat pärskeet ollukkaa! Tanssimasa oli kivaaaaa ja seurakin oli hyvää, luonnollisesti (:

sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Let's have some fun and never change that for anyone, try not to miss me when I'm gone
Perjantaina lähettiin janin ja saijan kanssa viemää johnua ja paulosta tampereelle hakemaan subbea. Jäätiin treelle ajeleen, mutta eipä sielläkään mitään ollut niin lähettiin takas hämppää. Niin ja tein varmaan jonkun maailmanennätyksen tökkimisessä, koska tökin koko tampere-hämeenlinna välin saijan selkää ja niskoja :D. Kaupungissa sitten taas ajeltiin hetki kunnes saikkelille tuli taaas väsy ja vietiin se kotio nukkumaan.
Lauantaina sitten lähettiin samalla porukalla idea parkkiin +nippe. Itse en ostanut mitäään koska ei näkyny mitään kivvaaa. Saijalle löydettiin housut, jeesuskoru ja levy =D. Niko ei kai ostanu kanssa mitää ja jani osti jonkun tyttöjen takin. Idea parkista sitten lähettiin pois, vietiin saija kotio, mutta jäätiin vielä poikien kaa kaupunkiiin. Ajeltii aulangolla kunnes mentii uikille kattomaan nikon kännykällä youtubesta videoita. Oltiin uikilla tunti ja sitten vaihettiin paikkaa apsille, jossa istuttiin kolme tuntia ja vedettiin vähän FUN SLUUUUSH jäähilejuomaa ja syötiin vaikka mitä! Nähtiin myäs "rekkamiehen hymy" mikä ei todellakaan ollu lasten silmille!! :E Pajanenkin liitty meijän seuraan jossain vaiheessa. Lopulta lähdin sitten pajasen kyydillä takas rentsiin =).
ps. "ne on hirveen kokoset säkit" ;D haha

tiistai 25. tammikuuta 2011
Always look on the bright side of life
Perjantaina ajeltiin kaupungissa janin ja saijan kanssa. Jossai vaiheessa lähettiin sitten kohti parolaa ja otettiin marko ja jani kyytiin. Tästä lähettiin sitten kohti aevan hulluja PÄRSKEITÄ! :D heidin ja sonjan 20v pärskeeet vanamajalla. Aluks ei uskallettu mennä sisälle joten kykittiin pihalla autossa. No sitten joku Geisha tuli ja käski meidät sisään. Mentii sisälle istumaan ja ihmettelemään menoa, kun shakirat sun muut tanssi sielä ja heilutteli raippaa.. Hieman teki kyllä itekkin mieli mennä tanssimaan. Saijan kanssa oltiin ihan valmiita jo menemään, mutta nyhveröjani ei uskaltanu. Hetki istuskeltii, kunnes lähettiin ostoskärrytanssin kera salasesti pois.
Vietiin marko ja jani markolle ja lähettiin apsille kaakaolle. Saija ei tietenkään halunnut rikkoa lakia ja tulla alaikäsenä sisälle, joten mentiin janin kanssa kaksin ja aattelin että otan take away kaakaot mukaan. Eihän sieltä tietenkää kaakaoo saanu mukaaan niin pitikin käydä sitten kaupasta hakemassa Frezza chocomint kahvia, namm<3! Jäätiin sit hetkeks nautiskelemaan kahvejamme abc:n pihaan, jonka jälkee lähettiin syömäään koska janilla oli nälkä. Jani halus kepappia, joten se kävi kimenessä hakemassa kepastin ranuilla. Ja sit mentiin mäkin kautta ja otettiin ranuja, kokista ja juustopullaa. Safkat syötyämme ajeltiin kai vielä jonkin aikaa kunnes papun piti lähteä kotio. Vietiin saija sitten iskällensä ja katottiin kuinka hienosti se käveli rappusia ylös!:)
Ollu niin tylsäää kotona vaan istua eikä mitään tekemistä pariinviikkooon, joten mulla oli ainakin perjantaina kivaaahauskaaihanaa!
Niin ja oltiinhan me lauantaina janin kanssa vähän bilettämässä lahden senssissä, mutta ei siitä sen enempää d-d-d.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011
greyson vs bieber
Muistatteko vielä pikku Greyson Chancen laulamassa ja soittamassa Lady Gagan Paparazzia. Ny on 13v poitsulta tulossa levyy :------D. Varo vaaan bieberi!
ps. Hyvää nimppariii kaikille Henri, Henrik ja Heikki nimisille henkilöille =)
ps. Hyvää nimppariii kaikille Henri, Henrik ja Heikki nimisille henkilöille =)
lauantai 15. tammikuuta 2011
My heart's still beating like a hammer
moooi. Perjantaina oltiin janin kanssa luistelemassa rengon hurjalla jäällä. Ekaa kertaa kolmeen vuoteen olin luistelemassa ja oli kyllä huisiii, joku päevä uusiks!
Lauantai meni ihan kotona istuessa ja leffoja katellessa. Olisin kyllä voinut lähteä janille, mutta ajattelin, että saavat olla julpun kanssa kaksisteen. Niin ja pelasinhan mä juulia vastaan ceeässääki :--D oli hurjaa. Sain tänään sellase hullun idean, että voisin ottaa huulikorun, sellase toho huulen sivuu jonku? entiiä. kertokaa otanko, enkö?! Sitten on myös suunnitteilla ollu industrialin ottamine korvaa ja myöhemmin kesällä yx kiva tatuointi toho ranteesee. Että sellasta =) !
Metric - Help I'm alive, jäi tää biisi soimaan päähän kun katsoin defendorin ja tää soi lopputeksteissääääääääää ((:

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)