Torstaina koko komppania piti yhden HL:n (henkilökohtainen loma), joten päästiin vähä aikasemmi lomille. Lomat tulikin ihan tarpeeseen raskaan viikon jälkeen. Oli lihaskuntotestit maanantaina ja menin tyhmänä vetämään kiitettävän ja jouduin parempaan kuntoryhmään eli pääsee vähän juoksemaan. Tiistai, keskiviikko ja torstai oli kanssa ihan hirveitä päiviä. Oltiin Parolan ampumaradalla vähän ammuskelemassa ja sitten oli vähän taistelukoulutusta metässä. Semmonen perus +30 astetta lämmintä ja mehä vedettii takit ja täydet taisteluvyöt päällä kokopäivä mettässä ryömimässä.
Torstai iltana istuinki sitte vaa kotona ja kattelin leffoja. Perjantaina luulin viettäväni iltaa kotona, mutta sitten Pajanen soitti ja lähdettiinkin reskafestareille, vaikka ei kyllä loppujenlopuks siellä edes käyty. Lauantaina päätettiin sitte lähteä taas reskafestareille, mutta mentiinkin Jänkälle syömään mäkin juustopullia ja puhumaan paskaa :D. Muutama tunti siellä sitte varmaa oleiltii ja lopulta lähettiin kaupunkiin. Pojat tais lähteä cannibaaliin oluselle ja mä jäin torille juttelemaan mukavia Saijan kanssa. Vähän yli tunti siinä chättäiltiin sitten tiemme erosivat ja lähdin kotio! =)
lauantai 31. heinäkuuta 2010
lauantai 10. heinäkuuta 2010
summer up & tj2
Perjantaina lähettii Vesan, Markon ja Haksun kanssa lahteen päin summer up festareille. Pienen taistelun jälkee löydettii autopaikka ja lähettii käppäilee leirintäalueelle mihin ois vissii tarvinnu jotkut rannekkeet mutta eipä kyselly ni ei myöskään ostettu. Siellä sitte meni kivasti päivä nurmikoilla makoillessa. Aika paljon tuttujaki näky ja uusiakin tuttavuuksia tuli, mutta ois ollut kiva vielä muutama tuttu nähdä ennen armeijaa.
Jossain vaiheessa yötä tuli sitte jotain pientä kinaa siellä kaikilla ja taas perus että mut feidattii ja jätettii yksin haahuilee sinne. Myöhemmi sitten jaksanu enää pyöriä siellä vaan lähdin kävelee autolle missä kaverit sitte oliki. Pääsin takapenkille nukkumaa mikä oli aika jees muuten mutta oli vaa hituc kuuma. Aamulla siinä ysin aikaa heräiltii ja lähettii käymää kaupassa ja sit suunnattii takas festari alueelle. Siellä sitten hengailtii joitteki hämeenlinnalaisten mökillä koko päivä ja otettii vaa arskaa. Viiden jälkeen sitte jaksanu enää paistatella siellä ja otettiin suunta kohti hämptonia ja kotio.
Himassa sitten koneelle päästyä taas tajusin sen, että tosiaan on kaksi (2) päivää jäljellä ennen inttiin lähtöä :s einy sillee mitkää hirveen hyvät fiilikset lähteä sinne, mutta kaippa sekin on pakko sit jaksaa käydä. Oli pakko testata mun parturin taitoja kun ei oo mitään väliä meneekö vituiks ku joutuu kuiteki leikkaan kaiken pois, jos 70-luvun hiusmallit ois vielä muotia ni sit oisin varmaa onnistunu ihan hyvin.

tiistai 6. heinäkuuta 2010
Today was just another day, emotionless and stale
Eilen aamulla lähdin kaupunkiin skeittaamaan ja odotin, että Jani saapuis sinne. Sitteku Jani saapu ni alettii venaileen erästä kenen piti tulla sinne, mutta eipä tullut :<. Siinä sitten tuntien hengailun jälkeen alettiin jo luovuttaan ja istuskeltiin reskan penkeillä, kunnes Janpula lähti kotii ja meikä jäi kaupunkii. Tuomo nappas mut anttilasta ja lähettii spoteille kuvailee, 5 minsaaha siinä meni ni alko vettä tuleen ku Esterin perseestä ja ukkostaan. Soitin Rontsalle ja se haki mut pois ja lähettii ajelee ympäri kaupunkia. Käytiin myös apsilla syömässä jossa piti näyttää papereita, että pääsee sisään. Apsilta sit lähettii Ronille pelaan aliasta Tepon, Falckin, Nicon ja Peten kanssa. Teppo ja Roni vs minä ja Falcki, huhhuh. Ei oo kyllä pitkästä aikaa ollu noin hauskaa pelata mitään peliä vaikka hävittiinki :D! ja Asa tais olla illan juttu.
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
itsa rong tiem no speek!
Keskiviikkona vihdoin jakso vääntäytyä taas helsinkiin. Siinä sitte soittelin parit puhelut ja mentii Hannan ja Haukka kakkosen kanssa kiasmalle skeittaa. Illalla ei enää jaksanu lähtee espoon puolelle, joten Hanna tarjoutu antamaan yöpaikan. Hannalla katteltii simpsoneita ja syötii poppareita kunnes tuli väsy ja mentii untenmaille.
Torstaina siinä sit ku heräiltii lähettii hietsuun ottaan arskaa, sielä jassanu paria tuntia kauempaa olla ja lähettii taas kiasmalle skeittaaa. Seiskan aikaan sit lähdin espooseen lepuskin parkille wanhojen tuttujen pariin.
Perjantai ja Lauantai meni sit siinä lepuskin parkilla skeittaillessa kamujen kanssa! Skeittaus suju paremmin kun koskaan ja kelit oli mitä parhaimmat.
Sunnuntaina joutu heräileen jo 11 aikaan ja lähteen junalla helsinkiin, helsingistä ratikalla sitte hietalahden torille, josta sain joltain hämeenlinnalaiselta tyypiltä kyydin hämppää. Automatka oli aika kiusallinen kun toinen puhuu minkä kerkiää ja ite vastailee et "nii, joo, juu" :D. Selvittiin kuiteki hämptonii asti ja se veikin mut suoraan minille asti, jonne jäin pariks tuntia skeittaa kunnes ei enää jaksanu ja piti lähteä kotsaaa ottaa arskaa ja testaileen uutta LÄPPÄRIÄ!
Tässä tälläne vanha fiilistely pätkä meikältä ja piipulta! Meitsin pätkä alkaa tosa 1:33 -->
VITUSTI MAKKARAA!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)