lauantai 18. joulukuuta 2010

I do not deal the cards and I play a lousy hand

perjantai ja kaikilla on hauskaa. Perjantaina jani tuli hakemaan mua juulin ja kahden nallekarhun kanssa. Lähettiin pursuun kattelee ko pojat rälläs jääradalla. Oltiin jonkan kyydissä hetki, jonka jälkee lähdettiin salasesti pursusta pois. Mentii kaupunkii, missä sitte ajeltiin ja ajeltiin. Ostettiin tytöille myös upeat lahjat. Saija, missä pinkki? hmm.. annettiin vähän mietittävää saijalle :_D. dooo jatkettiin pyöriskelyä kaupungissa, kunnes jossain vaiheessa jumituttiin vapaavalinnan taakse kuuntelemaan musiikkia. Päänrapsutusta ja spaissareita, namm! Täsä hetki oltiin, kunnes lähettiin viemäään väsynyttä saikkelia kotio. Tämän jälkeen muutkin hipsivät koteihinsa ja ilta oli aikalailla siinä.

lauantai 11. joulukuuta 2010

I am not the only one who is broken

No tervehdys. Oon ollu koko viikon hirveessä kuumeeessa. Tiistaina aamulla ku marssittiin aamupalalle ni alko yhtäkkiä silmissä sumentua enkä nähny mitään ja sattu jokapaikkaan. Olin varma että kuolen. Lähin käymää veksissä ja sain sieltä vähä vapautuksia ja lääkkeitä. Niillä sitten selvittiin viikosta.

Perjantaina illalla jani soitti ja sano, että sillä on mulle yllätys. No jani tuli sit hakeen mua ja kyydissä oli saija ja juuli. Olin hiukan vihanen janille ku se ei voinu kertoo mitä tehään ja sit käskee ottaa 2 pulkkaa mukaan. Tai ei muuten muttaku olin kipee ja ois voinu ees kertoo et mennää laskee ni oisin laittanu vaatteita enempi. No mentii kuiteki ensi kattoo salkkarit koulun taakse. Siitä lähettiin sitte kaupunkii ja sieltä turenkiin. Turengissa sitte arvasin, että ollaan menossa kalppikseen. En vieläkään tiedä kumpi se janin yllätys oli, kalpalinna vai se että saija ja juuli oli mukana?.. ehkä molemmat. Anyways mentiin sitte käymää siellä kalppiksessa ja kiivettiin streetin viereinen mäki ylös ja laskettiin se kerran janin kanssa. Saijalla ja juulilla oli hiukan vaikeuksia päästä mäkeä alas, mutta kyllä ne sitten lopulta onnistu :D! Ei laskettu kun kerran ja lähettiin äkkiä pois kun oli kylmä. Niinjuu ja pakko kertoa myös kun ennen tota laskua oltiin autolla, justiin otettu pulkat pois kontista niin sitten kuuluu kun joku lähestyy mutkan takaa jollain auralla. Kaikille iski hirvee paniikki "LÄHETÄÄN ÄKKIÄ POIS" ja sitten mentiin kaikki autoon.. paitsi juuli jotain jäätyili siinä auton vieressä. Saija huutaa paniikissa että "JUULI TUU NYT AUTOON, JUULI OTA NY SE PULKKA JA MENNÄÄN!!" mutta juulihan se vaan istu puoliks siinä autossa ja oli hiljaa :DD. Selvittiin kuitenkin tilanteesta. Turengin jälkee lähettiin sitten kohti hiihtomaata. Eräällä herkästi kylmettyvällä henkilöllä oli jalat niin jäässä, että tarjouduin toimimaan käsilläni varpaidenlämmittäjänä matkan aikana. Hiihtomaahan kun päästiin niin jani ja juuli lähti äkkiä johki mäkeen ja kun me kenkiensidonnan jälkeen päästiin paikalle lähti ne törkeesti karkuun meitä. Noh lähetttiin sitten väsyneesti käveleen perään ja oltiin ovelampia ku ne, joten lopulta myös saatiin ne kiinni. Jani ja juuli laski mäen vielä kerran ja lopulta mekin uskaltauduttiin saijan kanssa laskea, vaikkei kumpikaan halunnu enää kastua eikä kylmyyden takia ois jaksanu. Lähettiin hiihtomaasta pois ja mentiin kaupunkiin ajeleen. Jonkin aikaa ku oltiin ajeltu ni vietiin saija kotio koska se oli niiiiiin väsyny. Nukkuili vaan autossa kun oli "koko päivän vaan menny" :D. Niin ja vielä kerkeis kouluun! =D Vietiin sitten juulikin samantien kotio ja lähettiin itsekkin pois.

Oikeesti mulla oli hauskaa vaikken ehkä siltä koko aikaa näyttäny ja olihan toi ihan kiva yllätys! Oli vaan liian kylymä laskea ja kun oli vähän kipeenä niin ei ollu nii mukavaaa. Uudestaa joku kerta, cu later!

ps. Ilman näitä hauskoja viikonloppuja en ikinä selviäis intissä. Olisin masentunu aikoja sitten ja lopettanu. So what I'm trying to say is thanks.

lauantai 4. joulukuuta 2010

HYVÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ itsenäisyyspäiväääää

Perjantaina lähettiii niplen kanssa kaupunkii viemään jani johki pikkujouluihi. Pyärittii kaupungissa ja käytii kattoo salkkarit uikilla nikon miniläppärillä kunnes haettiin saiku ja juuli kyytiin. Ajeltiin tytsyjen kanssa pari tuntia, josta ainakin tunti kului erään retardin kanssa turistessa. Päästiin kuitenkin tästä retardista eroon ku jahdattiin saijan kanssa sitä köyden kera :D. Tän jälkee lähettii hakeen jania pois pikkujouluista, mutta ei se ois halunnu lähtee. Saatiin murrettua jani ku vähä raivottiin sille, eihän se voinu kieltäytyä. Tästä sitten lähdettiin kohti pursunmerenjouluja. Pursussa tuli sitte _vähän_ tanssittua. Näiden kahen biisin tahtii tanssittiiki sitte koko ilta, Duck tape - Riitta Väisänen ja www.badgerbadgerbadger.com :-D! Tanssin ohessa jouduttiin janin kanssa myös toimimaan prinsessan ratsuna.

Lauantaina lähettii viemää nikoa johki juhliin tervakoskelle. Vähä jännitti ku bensamittari näyttää nollaa ja ei ees tiedetty missä ollaan, mutta kuiteki löydettii turenkiin tankkaamaan. Tästä sitte lähdettiin kohti parolaa. Haettii marko ja salmelan niko kyytii ja lähettii vetään minisuksia ja lautaa auton perässä :D. Myöhemmin sitten tuli vielä sami ja eve mukaan leikkeihi. Meillä tais kyllä olla tosi hauskaa koko illan! Laskettelujen jälkee sami ja eve lähti pois ja me lähettiin ettimään jotain hulluja PÄRSKEITÄ. Otettiin sitten vielä aki suuri akin tyttöystävä kyytii ja lähettii paskoilla ohjeilla ettimään kemuja. Lopulta sittenku löydettiin paikalle ni huomattiinki, että kuinka paskat kempalot oli. Jossain maatilalla hallissa, jossa isäntinä toimivat, pikkusisko, veli ja isukki? wat.. Noh tuolla ei kauaa viihdytty ja lähettiinki pikapikaa viemään marko, niko ja aliisa pois. Auto kun oli saatu tyhjennettyä ni lähdettiin hakemaan saikua jostain päin parolaa. Saija pelkäs että se kohta siepataan ku joku auto pysähty sen lähelle, mutta onneks päästiin nopeesti paikalle. Lähettii kohti kaupunkia ja päätettiinki käydä vielä vähä laskettelemassa, joten mentii aulangolle. Siellä sitten vedettiin minisuksilla köyden perässä jonkin aikaa, kunnes saijalle riitti kylmyys ja kaatumiset :D. Vietii saija kotio ja lähettiiin kohti renkoa.

Sunnuntaina illalla lähettiin taas urheilemaa. Tällä kertaa mukana oli myös stiiga. Alku illasta pyörittiin rengossa ja vedettiin stiigaa auton perässä. Parin tunnin hurjastelujen jälkee lähettiin kaupunkiin hakemaan toppahoususaijaa, jolla oli hirveet kriisit laittaa toppavaatteita päälle :D. Tästä lähdettiin sitten kohti käikälää, jossa hetki vedettiin minareilla ja stiikalla. Käytiin myös jossain moreenissa pyörähtämässä. Koitettiin vielä ettiä joku syrjäsempi paikka missä vois rauhassa lasketella, mutta päädyttiin sitten apparalle laskemaan pulkalla ja stiigalla kisaa. Minä ja saijahan tietysti voitettiin. Tän jälkeen ei sitten kai enää lasketeltukkaa vaan pyörittiin autolla vähän jokapaikassa. Käytiin ostamassa nakkeja apsilta ja tanssittiin aulangolla metsän siimeksessä bieberin tahtiin. Käytiin myös Hämeenlinnalla ihailemassa maisemia ja kaupunginpuistossa kertomassa kummitustarinoita. Hetki vielä pyörittiin kaupungissa, kunnes vietiiin saikuri kotio.

Taas oli aika riehakas viikonloppu ja hauskaa oli! (:
Nyt jatkan Supernaturalin kattomista enneku pitää lähtee takas kohti kasarmia!

ps. lauantaina ja sunnuntaina oli vielä hauskaa laskea tuolla kylmässä ja lumisessa luonnossa, mutta nyt on hirvee kuume! :<


lauantai 13. marraskuuta 2010

When you criticize, with your pretty eyes,you drove a stake right through my heart

HUAAH. Viime viikko meni nopsaa ku ei oikee mitää tehty. Ainut plussa viime viikolla oli ku kapteeni myönsi mulle kuntosuusloman jostai hyvistä suorituksista viime leirillä, mutta muute oli aeka paskaa.
Viikonloppu on taas menny vielä sitäki nopeemmin. Mitään ei tänä viikonloppuna sitte kyllä tehty, mikä on harmi koska ois pitäny saada jotai aikaseks ennen Niinisaloon lähtöö. Muutenki paska fiilis kaikesta ja masentaa :/. Maanantaina tosiaa lähetää sinne v*tun nipasaloo pariksviikkoo. Ei kiiinnostais yhtää. Siellä vitun aavikolla on niiiiin stnan kylymä. Kahesta seuraavasta viikosta tulee sekä henkisesti, että fyysisesti mun elämän raskaimmat päivät eikä asiaa auta se, että iltasinki vituttaa ku ei tiedä ulkomaailmasta mitään ja sitteku miettii että pojat on THAIMAASSA..no tervehdyys eikai siinnä, pitäkööt hauskaa sillävälin kun mä kuolen henkisesti jossain siperian ja saharan risteytetyssä mestassa. No turha tässä on valittaa ei se siitä mikskää muutu. Tän leiri jälkee voiki sitte sanoo melkei, että se oli siinä ku inttiä enää 40pv jäljellä. Pitäkää te täällä kivaa silläväli ja pitäkää hauskaa ens VIIKONLOPPUNA ja miettikää samalla ku ryyppäätte että mä olen metässä sotimassa porilaisia vastaan. Niinjuu ja näitte parinviikon jälkeen on vielä sitte hetiperään perjantai gines. Eli lauantaina vasta lomille.
seon adios nähtäillää joskus <3 ! xoxo

ps. sain vihdoista viimeinki värjättyä hiukset mustiks.

mmm vähä ownagepranksia bic boooi

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Let's get drunk and ride around

Perjantaina lähettii käymää kaupungissa. Siellä muutama tunti pyörittyämme haettiin saiku ja juuli kyytiin. Ajeltiin vielä hetki, kunnes otettiin suunta kohti renkoa ja PURSUA :D! Pursussahan oli siis pikkujoulut. Mentiin sitten sinne sisälle keittiöön istumaan, koska olohuone oli täynnä jotain randomeita. Siellä tulikin sitten istuttua ja jutskailtua melkein koko ilta ja taidettiin vääntää saijan kanssa kättäkin, mutta mähän sain niin pahasti takkiini että hävetti :D. Kyllähän me uskaltauduttiin myös johnun kyytiin sahan, saijan ja juulin kanssa. Kierrettii pursujärviki ja puolet matkasta johnu veti varmaa ilma valoja :_D. Päästiin kuiteki turvallisesti takas.
Koko ilta tuntu taas jotenkin niin sekavalta? En omasta mielestäni edes ollut hirveen humalassa, mutta silti tuntuu että oisin taas vetäny koko illan puolivaloilla. Noh eikai sen väliä koska kyseessähän oli kuitenkin pursu ja pursussa tunnetusti on sekawaa. Muistan kuitenkin melkein kaiken mitä illan aikana tuli sanottua ja tehtyä.. taino rehellisesti jos puhutaa ni en kyllä muista paskaakaan mitä oon jutellu, mutta tekemiset muistan kuitenki. Ensinnäkin taisin yrittää esitellä suomirokkibaaria saijalle, mutta ei koskaan päästy sinne asti. Jäätiin aina portaikon alapäähä mikä on ehkä ihan hyvä koska kannoin saijaa palomies otteella ja rappusissa olis saattanu käydä hassusti :'D. (muistan kun sanoit jotain, että sun pääs kolahteli ovien karmeihin kun kannoin sua? yritin kyllä varoa mutta sori jos näin pääs käymää! =D)
No en jaksa nytten tästä kertoa sen tarkemmin, mutta kaikesta huolimatta mun mielestä oli hauska ilta ja otetaan sitten jouluna uudestaan! =]
Mutta toivottavasti pursujouluissa porukka viihtyis vähän pidempään! kaikki meinaa katos tuolta joskus yhen aikoihin jo. :/

lauantai 30. lokakuuta 2010

There will come a day when I'm just gonna have to change.

HÄTILÄ TJ 0 !! Onpaha hianoo ko viimene hätilän leiri takana. Viime viikko väännettiin taas hätilänvuorella harjottelemassa panssarijääkärijoukkueen hyökkäystä. Oli kyllä siistii ku yks hyökkäys kesti kolme tuntia ja pääsin taas pitkästä aikaa ampumaa tarkkuuskiväärillä. Mulle oli laitettu yhteen kohtaa maali, joka oli yli 800 metrin päässä. Ei ollu hirvee helppo osua ku kauhee sivutuuli ja oon muuteki ampunu enne vaa kolmeensataan metrii. No osuinpaha siihe sitten jo toisella laukauksella ja olin ihan yhtä fiiliksissä ku kouluttajatki :D. Tossa hyökkäyksessä oli semmone kohta missä oltiin vaunujen kyydissä kovat piipussa. Se vähä jännitti et koskakoha jollain laukee ase siellä ja sit me kaikki kuollaan. Oli myös ihan hienoo syöksyä eteenpäi siellä ku ties että omia on takana ja ne ampuu siellä. Sitte säikähin kans vähä ko vaunu ampu metrin päässä musta tykillänsä. Mutta kaiken kaikkiaan oli ihan hieno leiri ja sain kapultaki kehuja ni jäi hyvä miäli! :_D



Perjantaina illalla lähettii kaupunkii ja suunnitteilla oli mennä sirkuksee kattomaan petri nyykordia. Sitte soitin Salosen Vesselille ja kysyin et mitä se meinaa. No sehä sit kerto et YÖLINTU olis iskelmäbaarissa!!1 No pärkele oisin sitte sinne halunnu mennä kuuntelee simppaa, muttaku nää muut apinat halus sirkkeli ni oli kans pakko mennä. Nyykordin keikka oli kyllä ihmeen hyvä. Siellä joku jätkäki kiipes lavalle ni petrin kaveri heitti sen sieltä niskapers otteella yleisöön takas :-D. Joku mimmiki kiipes sinne, mutta kyllähä se sai sinne jäädä. Petri vaa repi siltä toppia kokoajan alas ja tissit paliaix. Siellä oli myös palion tuttuja, melki koko hämeenlinna kerääntyny kuuntelemaa petriä. Hyväku yhessä vaiheessa juttelin rontsan kanssa ni joku muija heitti juomat meijän niskaan..mikä ämmä. Anyways iha hieno viikko ja vklp tähä mennessä. Tästä on hyvä jatkaa, Peace \,,/ !

A withered past and a blurry future.

Äää mulla on nyt ollu netti rikki ni en oo päässy kirjottelee, joten taidan kertoa hieman toissaviikosta tässä postauksessa.

Toissaviikolla meillä oli aketusta eli asutuskeskustaistelua. Pyöräiltiin joka päivä joku 7 kilsaa Ilveskalliolle ake-kylään. Siellä sitte harjoteltiin miten otetaan rakennuksia haltuun jos syttyy sota. Meille opetettiin eri tapoja miten ottaa kulma haltuun ja vallata huone. Siisteintä tosa oli se ku opeteltiin meneen ikkunoista sisään ja kiipeen katolle jonku kepin avulla. Pääsin toLihavointisiaan jo torstaina lomille ko tuhlasin mun vikan köllin. Torstaina en sit muuta tehnykkää ku istunu kotona. Perjantaina sitte mentiinki taas ajelee mutta ei jaksanu hirvee kauaa pyäriä missää joten lährettiii kotsaaa.

Lauantaina lähdettiin taas ajeleen poikien kanssa. Mentii uikille varmaan tunniks korjaileen janin subbaria ku oli jotain häikkää. Sitte haettii saiku kyytii ja hetki siinä ajeltii ja käytii ostamassa nakkejaki kunnes jani päätti että lähetää niille viemää subbaria pois :-D.
Mentii sit renkovahassa käymää ja hengailtii Nikon huoneessa ja kateltii ku veljekset säätää subbaria. Rikkihän se oli joten jätettiin se sinne ja lähettiin pois. Renkovahan risteykseen ku päästiin ni ruvettiin Saijan kanssa kinaamaan että mennääkö renkoo vai hämppää. Mä oisin halunnu kaupunkii mutta Saija kovasti halus RENKOON, joten jouduttiin ottaa kivipaperisakset tästä :D. Mähä tietty hävisin, jote lähettiinpä renkoon. Rengossa näytettii saijalle rengon huimat nähtävyydet eli vanhainkoti, Heimonkala ja rengon saha =D. Hetki täällä sit pyärittii kunnes nää heitti mut kotio ja lähti viemää saikuria takas kaupunkii. Tälläkertaa ei päästy heitteleen nakkejakaa ko ahmittiin ne jo matkalla renkoon! ;--D

Oli kyllä huikee viikonloppu joten pysty taas lähteen hyvillä mielillä armeijaan viettämään viimeistä Hätilän leiriä. =)